Retkikohteita ihan kaikille

Luonnosta nauttiminen on jokaisen suomalaisen saavutettavissa. Kaikkien kaupunkienkin lähettyvillä on luontopolkuja ja metsien ja luontokohteiden lähelle pääsee helposti vaikka bussilla. Luonnon ja metsien rauhoittava voima on löydetty uudelleen ja nykyään telttailu ja retkeily on suositumpaa kuin vuosikymmeniin.

Myös erilaiset palvelukeskukset ovat ottaneet omakseen luonnossa liikkumisen tärkeyden ja tarjoavat luontoelämyksiä myös ikääntyville tai huonosti liikkumaan pääseville asukkailleen. Toisaalta luonto on teemana myös useissa päiväkodeissa ja lapset pääsevät yhä enemmän tutustumaan luontoon.

Retkikohde kunnon mukaan

Vaellusreitti tai metsäretkikohde kannattaa valita osallistujien kunnon mukaan. On kaikkien mukaan lähtevien edun mukaista, että myös ryhmän heikkokuntoisin jaksaa porukan mukana. Suomesta löytyy erilaisia retkikohteita niin kuntoilijoille kuin myös hieman vähemmän ulkoilua harrastaneille. Myös samasta luontomatkailukohteesta voi löytää pidempiä ja vaativampia reittejä kuin myös helppokulkuisempaa maastoa, jolloin porukka voi jakautua eri reiteille.

Yksin reissuun lähtiessä oma kunto kannattaa ottaa erityisen tarkkaan huomioon reitin vaikeustasoa miettiessä. Luontoretkeily sopii kaikenikäisille ja kuntoisille reissaajille, kunhan vain valitsee kohteensa kunnolla. Aloittelijoille sopivia luontokeskuksia löytyy Suomesta useita. Esimerkiksi Repovesi sopii myös vähemmän luonnossa liikkuneille. Tämä hieman pienempi kansallispuisto tarjoaa helppoja reittejä niitä kaipaaville, mutta toki vaativampiakin polkuja löytyy.

Kovempikuntoisillekin on tarjolla haastetta Suomen luontokohteissa. Esimerkiksi Sastamalassa sijaitsevat Otamuksen retkeilyreitit tarjoavat kaiken kuntoisille retkeilijöille monipuolisia reittejä. Rengasreiteistä pisin, 8,5 kilometrin pituinen on kaikkein helpoin, 5 kilometrin lenkki keskivaativa ja kaikkein vaativin reitti on 1,5 kilometrin pituinen. Vaativalla Ristivuoren luontopolulla on jyrkkiä nousuja ja vaarallisen näköisiä pudotuksia, mutta huipulle päästyä näköalat ovat mahtavat. Myös useiden tuntemalla Karhunkierroksella, joka sijaitsee suureksi osaksi Oulangan kansallispuistossa, on lyhyempiä ja helpompia vaellusreittejä, mutta osa retkistä on selkeästi enemmän vaeltaneille tarkoitettuja. Maasto vaihtelee metsäreiteistä kivikkoihin, sekä kuntoa koetteleviin tunturipolkuihin.

Esteetöntä retkeilyä

Luonnonpuistot ja muut luontoretkeilykohteet ovat alkaneet panostaa myös esteettömiin palveluihin. Lammassaaressa esteetöntä reittiä on jopa 2-3 kilometriä. Sipoonkorven kansallispuistoon on kesällä 2019 valmistunut uusi esteetön retkeilyreitti. Täältä löytyy keittokatoksen, liiterin ja kuivakäymälän lisäksi myös esteetön wc. Teijon kansallispuisto sijaitsee nykyisen Salon kaupungin alueella ja se tarjoaa luontoelämyksiä kaikille. Esteetöntä luontoreittiä on yhteensä noin kolmen kilometrin verran ja palvelut kuten wc-tilat ovat myös suunnitellut niin että liikuntarajoitteisten on niitä mahdollista käyttää.

Jos mieli tekee lähteä Lappiin retkeilemään, esimerkiksi Napapiirin retkeilyalueelta löytyy monipuolisia liikuntareittejä. Vaattunkikönkäältä löytyy vaativaksi pyörätuolireitiksi luokiteltu esteetön luontopolku ja Vikakönkäällä sijaitsee helpompi pyörätuolireitti. Molemmissa kohteissa on myös liikuntaesteisille soveltuvat käymälät sekä laavupaikat.

Esteettömät reitit sopivat myös lapsiperheille. Kohteet jotka sopivat pyörätuolille käyvät myös hyvin lastenrattaita tai vaunuja tarvitseville perheille. Näin koko perhe pääsee nauttimaan luonnosta. jo kävellä osaavat voivat kulkea itsenäisesti turvallisia reittejä ja väsyessään jatkaa makaa rattaissa ja aivan pienimmät saavat nauttia raikkaasta ilmasta, vaikka vaunuissa päiväunia nukkuen.

Jokaiselle retkeilijälle löytyy Suomesta varmasti sopivia maastoja. Kansallis- ja luonnonpuistoissa on mukavia kunnossapidettyjä reittejä, sekä useissa myös muita mukavuuksia. Mutta omissa lähimetsissäkin voi liikkua oman kuntonsa mukaan. Kannattaa kuitenkin muistaa jokamiehenoikeudet ja pysytellä tutuilla reiteillä ja varustautua kartalla tai karttaohjelmalla.