Puhelin pelastaa ja viihdyttää metsäretkellä

Mikä on retkeläisen tärkein varuste? Metsään lähtijän on hyvä muistaa, että vaikka harrastus ei olekaan varusteista kiinni, joitain tavaroita kannattaa aina varata mukaan. Vesipullo on hyvä ottaa lyhyemmällekin retkelle. Kuumana päivänä tulee muistaa juoda enemmän, mutta veden merkitys on hyvä muistaa myös syksyisilläkin retkillä. Myös hyvät jalkineet, asianmukainen vaatetus ja päähine ovat tärkeitä.

Olennaista on kuitenkin pitää huolta siitä, ettei eksy metsään ja vaikka karttaa ja kompassiakin pitää osata käyttää, ei mikään kuitenkaan voita nykyteknologian ominaisuuksia. Puhelin on siis syytä ottaa mukaan metsään ja pitää huolta siitä, että se on ladattu täyteen. Etenkin pidemmälle, yön yli kestävälle reissulle kannattaa varmuudeksi napata vielä varavirtalähde mukaan.

Apu on lähellä

Vaaratilanteessa puhelin on korvaamaton apu. Sillä saat soitettua apujoukkoja ja sen avulla sinut voidaan paikantaa helposti. Hätäkeskus voi myös neuvoa, miten kannattaa toimia siihen asti kunnes pelastusviranomaiset ehtivät luoksesi. Puhelimesta voi olla muutenkin hyötyä retkellä. Vaikkei varsinaista vaaratilannetta olisikaan käsillä, puhelimen reittipalvelu opastaa sinua etenemisessä jos vaikka satut eksymään polulta.

Etenkin yksin reissuun lähtiessä puhelin on mitä arvokkain retkikumppani. Paitsi että saat sillä soitettua apua tarvittaessa, voit vaikka jutustella vaelluksesi aikana tuttavien kanssa. Myös musiikin kuuntelu puhelimelta on mukavaa. Se rauhoittaa mieltä ja jos edessä on pitkä vaellus, oma lempimusiikki saa ajan kulumaan huomattavasti nopeammin. Puhelimesta saat myös helposti tarkistettua säätilanteen. Esimerkiksi sadetutkasta pystyt nopeasti näkemään lähestyvän saderintaman. Kun sään tietää etukäteen voi tehdä paremmin suunnitelmia siitä, jatkaako vielä matkaa vai olisiko parempi kääntyä takaisin.

Viihdy retkitauoilla

Toisinaan metsäretkellä saattaa jäädä ylimääräistä luppoaikaa, jolloin tekemistä on hankalaa keksiä. Etenkin pitkillä vaelluksilla on muistettava pitää myös lepotaukoja, juotava ja istahdettava, jotta jaksaa taas jatkaa matkaa. Tällaisiin tilanteisiin puhelin on mitä mahtavin varuste. Lapset voivat katsella vaikka piirrettyjä tai pitää yhteyttä kavereihin kalliolla istuskellen. Ja mikä olisikaan hauskempaa kuin istahtaa tauolle, kaivaa puhelin taskusta ja pelata muutama kierros omaa suosikkipeliä. Sivustolta https://kolikkopelitpelit.com/netissä-kolikkopelit löytyvät kaikki tämän hetken pelatuimmat slotit. Ja mikä parasta ne pelittävät mobiilissa ihan yhtä hyvin kuin kotikoneellakin, joten voit rentoutua ja viihtyä niiden parissa vaikka kannon nokassa istuen.

Myös valokuvauksen harrastaminen luontoretkellä on helppoa puhelimen avulla. Otatko kuvia omaksi muistoksesi metsäretkistä? Vai lataatko harrastuksestasi kuvia someen, jotta lähipiirisi voi seurata missä olet ollut vaeltamassa? Joka tapauksessa retkellä on mukava ottaa maisema- ja luontokuvia ja helposti se onnistuu omalla puhelimella. Lisäksi kun puhelin on matkassa mukana ei retkeläisellä mene sormi suuhun hankalassakaan paikassa. Voit tarkistaa puhelimeltasi netistä vaikka miten ne jokamiehenoikeudet menivätkään, katsoa vinkit nuotion sytyttämiseen tai selvittää ovatko löytämäsi sienimättään sienet kokkaamiseen kelpaavia.