Luonto ja kansallispuistot – vihreää kultaa

Luonto on suomalaisille arvokasta pääomaa, ja Suomi on maana eräs maailman metsäisimpiä. Suomessa pidetään luonnosta hyvää huolta, ja maassamme on paljon luonnonsuojelualueita. Niiden tarkoituksena on osaltaan turvata luonnon monimuotoisuuden säilyminen, mutta myös tarjota ihmisille mahdollisuuksia luonnossa liikkumiseen. Tässä artikkelissa esittelemme Suomen suurimpia kansallispuistoja.
Mitä kansallispuistot ovat?
Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, joissa luonto on monimuotoista. Kansallispuistojen alueilla elää monia uhanalaisia kasvi-, eläin- ja sienilajeja, joiden säilymistä suojelulla yritetään turvata. Nämä alueet ovat myös ihmisille upeita mahdollisuuksia tutustua ympäröivään luontoon ja sen ainutkertaisuuteen. Kansallispuistoissa on retkeilyreittejä, luontopolkuja sekä telttailualueita ja autiotupia, joissa voi halutessaan myös majoittua.
Kansallispuistoja sijaitsee eri puolilla Suomea, ja niitä kaikkia hoitaa Metsähallitus. Pinta-alalla mitattuna suurimmat kansallispuistot sijaitsevat pohjoisissa Suomen osissa, kun taas lukumäärässä mitattuna eniten puistoja sijaitsee eteläisessä Suomessa. Kansallispuistoja on perustettu vuodesta 1938 alkaen.
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Suomessa Enontekiön, Muonion, Kittilän ja Kolarin välisellä alueella. Kansallispuistossa voi ihailla kaunista tunturiluontoa, talviöiden revontulia ja kesän yötöntä ja yötä. Syksyllä puistossa vierailevat voivat ihailla upeaa ruskaa. Kansallispuiston alueella voi vaeltaa, hiihtää, lumikenkäillä ja maastopyöräillä. Myös marjastus, sienestys, kalastus ja geokätköily ovat puistossa vierailevien suosikkiaktiviteetteja.
Kansallispuiston alueella on yhteensä yli 350 kilometriä merkittyjä kesäreittejä. Maastopyöräilijöille tarkoitettuja reittejä on 60 kilometrin verran ja talvisia hiihtoreittejä jopa yli 500 kilometria. Suurin osa reiteistä lähtee kansallispuiston läheisyydessä sijaitsevista matkailukeskuksista tai kylistä. Kaikille sopivia luontopolkuja alueella on 18 erilaista. Niistä 13 on Ylläksen ympäristössä, 3 Pallaksen lähistöllä ja 2 Ounastunturin maisemissa. Vaeltajat voivat nauttia kansallispuiston neljästä eri vaellusreitistä. Alueen palvelut ovat hyvät, ja reittien varrella on lukuisia autiotupia ja muita yöpymispaikkoja.
Urho Kekkosen kansallispuisto
Itä- ja Pohjois-Lapin alueella sijaitseva Urho Kekkosen kansallispuisto on ainutlaatuinen vierailukohde, sillä sen alueella sijatisee myös joulupukin kotipaikkana tunnettu Korvatunturi. Tämä kansallispuisto tunnetaan upeista luontonähtävyyksistään ja kiinnostavista kulttuurihistoriallisista kohteistaan. Puisto on suosittu sekä patikoijoien, hiihtäjien että valtajien keskuudessa. Kansallispuiston luonto tarjoaa mahdollisuuksia esimerkiksi melomiseen, kalastukseen, marjastukseen ja sienestykseen.
Urho Kekkosen kansallispuiston alueella on 200 kilometrin verran latuverkostoa ja patinkointireittejä. Pyöräilyyn tarkoitettuja reittejä on noin 80 kilometrin verran. Saariselän, Kiilopään ja Tankavaaran luontopolut ovat alle 7 kilometrin pituisia ja sopivat hyvin päiväretkeilyyn. Kansallispuiston palveluvalikoima on laadukas ja kattava, sillä alueella on kolme luontokeskusta.
Oulangan kansallispuisto
Oulangan kansallispuisto sijaitsee Kuusamon ja Sallan maisemissa. Alueella kiertelee eräs Suomen tunnetuimmista retkeilyreiteistä, Karhunkierros. Sen varrella voi tutustua upeisiin koskiin ja putouksiin, riippusiltoihin ja aapasoihin. Alueella on useita harvaisia kasvilajeja, ja valokuvauksen ystäville puisto tarjoaakin loputtoman määrän kuvauskohteita.
Oulangan kansallispuiston merkityt päiväreitit vaihtelevat pituudelta siten, että lyhin reitti on 2 kilometriä ja pisin 12 kilometriä. Retkeilyreiteistä pisin on Karhunkierros, jonka 80 kilometrin pituus sopii hyvin ensimmäiseksi monipäiväiseksi vaellukseksi. Koskinen puisto tarjoaa paljon elämyksiä myös melonnan ystäville, sillä pisin melontareiteistä on 25 kilometriä. Puiston monipuoliset palvelut ovat tarjolla ympäri vuoden. Reittien varrella on telttapaikkoja, nuotiopaikkoja polttopuineen sekä autiotupia, joissa voi majoittua.
Kolin kansallispuisto
Kolin kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Karjalassa. Näissä jylhissä maisemissa vierailevat voivat nauttia luonnosta patikoiden, ratsastaen tai lumikenkäillen. Talviaikaan vauhdikasta menoa on tarjolla UkkoKolin rinteillä, josta löytyy myös maan haastavin rinne. Myös marjastus, sienestys ja kalastus ovat suosittuja aktiviteetteja.
Merkittyjä reittejä Kolin kansallispuistossa on noin 80 kilometrin verran. Reittien vaikeusaste vaihtelee, ja lyhin reitti on reilun kilometrin. Alueen palvelut ovat monipuoliset ja retkeilijöiden käytössä ympäri vuoden.